keskiviikko 11. lokakuuta 2023

Tokio, Shinjuku -kaupunginosa, keskiviikko 11.10.2023

Tervehdys,

Heräsimme totuttuun tapaan klo 07:30 – ja nyt kumpikin pirteinä. Joten Ullan vatsavaivat ovat ohi – hienoa!! Aurinko paistaa siniseltä taivaalta ja lämpöä on yli 20 astetta.

Aamiaisen jälkeen suuntasimme runsaan parin km:n päässä hotellista sijaitsevaan puistoon, Shinjuku Gyoen National Gardeniin, lähellä Shinjukun rautatieasemaa. Se on yksi Tokion suurimmista ja suosituimmista puistoista, jossa käy paljon ihmisiä varsinkin keväällä kirsikankukkien aikaan. Puiston pinta-ala on 58,3 hehtaaria ja ympärysmitta 3,5 kilometriä. Puisto oli japanilaisen Naito-suvun omistuksessa ns. Edo -ajanjaksolla (vv. 1603–1868) – nykyään puisto on valtion omistuksessa. Vehmas puisto oli tosi rauhallinen ja suojaisa – linnut laulelivat puiden oksilla. Puulajeja löytyi useita kymmeniä. Puisto koostui japanilaisesta, englantilaisesta ja ranskalaisesta puutarhasta – me keskityimme lähinnä japanilaiseen puutarhaan. Mukavasti vierähti parituntinen.

Otimme taksin ja kiiruhdimme 20 minuutin ajomatkan päähän Roppongissa sijaitsevaan taidemuseoon, The National Art Centeriin, jossa oli ranskalaisen muotitaiteilijan Yves Saint-Laurenin menestyksestä ja pukuloistosta kertova näyttely.  The National Art Centeriin näyttelytilat ovat Japanin laajimmat. Rakennuksen upea fasadiseinä on kaarevaa lasia ja terästä, sisustuksessa oli paljon puuta. Jo rakennus sinällään oli suomalaiselle (tai ainakin meille) upea nähtävyys. Yves Saint-Lauren oli syntynyt 1.8.1936 Algeriassa ja kuoli 1.6.2008 Ranskassa. Lapsena Yves Saint-Laurent kävi katolisen koulun ja suunnitteli pukuja äidilleen ja siskoilleen. Nuorena miehenä Yves Saint-Laurent muutti Pariisiin, jossa hän pääsi töihin esim. Diorin muotitaloon.  

Wikipedian mukaan Yves Saint-Laurent SAS, joka tunnetaan myös nimillä Saint Laurent ja YSL, on ranskalainen luksustuotteita valmistava muotitalo, jonka Yves Saint-Laurent ja hänen kumppaninsa Pierre Bergé perustivat vuonna 1961. Saint Laurent Paris herätti haute couture -mallistonsa uudelleen henkiin vuonna 2015 luovan johtajan Hedi Slimanen alla. Hedi Slimane on ranskalainen valokuvaaja ja muotisuunnittelija. Vuosina 2000–2007 hän oli Dior Hommen luova johtaja ja vuosina 2012–2016 Yves Saint Laurentin luova johtaja.

Saint Laurent Parisia pidetään yhtenä maailman merkittävimmistä muotitaloista, ja yritys tunnetaan moderneista ja ikonisista vaatekappaleistaan, kuten naisten smokkitakeista. Saint Laurent on vieraillut muutaman kerran myös Japanissa. Näyttelyn puvut olivat henkeäsalpaavan kauniita. Niitä oli laajoina kokonaisuuksina esillä kymmenessä huoneessa, valitettavasti vain yhdessä huoneessa sai ottaa valokuvia.

Saint Laurentin malliston erityisnäyttelyn mainos oli esillä eri puolilla Tokiota – esimerkiksi Tokion takseissa matkustajille suunnatuissa skriineissä. Jo mainoksen nähdessäni (Ulla) ilmaisin halun mennä ko. näyttelyyn. Mainos toi mieleen varhaisnuoruuden POP-tyylin: eri kokoisia ruutuja ja raitoja, selkeillä väreillä ja hyvin asemoituina. POP-tyylisiä vaatteita teimme itse. Minulla esimerkiksi oli sekä mustavalkoinen ”POP”-hame siihen sopivine puseroineen ja toinen punavalkoinen setti. Näyttelyssä esillä olleiden suunnittelupiirrosten ääressä oivalsin, että ”niin vain Yves Saint Laurentin ideat kantautuivat Suomen Pohjanmaalle saakka”. 

Piipahdimme myös japanilaisen nykytaiteen näyttelyssä, jossa oli esillä useita satoja tauluja. Taulut kertoivat mm. japanilaisten arjesta ja ympäristöstä.

Olimme jättäneet lounaan väliin, joten alkoi olla nälkä. Otimme taksin, joka vei meidät lähelle Shinjuku asemaa. Aseman läheisyydessä kierrellessämme löysimme Kabukicho kadulta turvallisen oloisen pienen Sushi-ravintolan, Yarou Sushin. Ravintolassa asiakkaat saivat seurata annostensa valmistamista. Raaka-aineet näyttivät tuoreilta ja olivat kylmäkaapeissa säilytyksessä. Kyllä herkut maistuivat!!

Tyytyväisinä kävelimme hotelliimme. Loppuilta kului blogipäivityksessä ja levätessä.

Terveisin Ulla ja Harri

 

Kuvia patikoinnista Shinjuku Gyoen National Gardenista:


                                                                                





























Kuvia Yves Saint-Laurenin näyttelystä:

                                                                                     














Ruokailemassa Sushi-ravintolassa:



                           

                                                                                 








 

 

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Havaijin Kailua ja Koto-Suomeen paluu sekä Kiitokset, 15.-18.12.2023

                                                                                    Viimeiset kaksi päivää vietimme Kailuan alueella. Tutust...