sunnuntai 8. lokakuuta 2023

Lhasasta Xi Angiin (Terra-cotta) 6.-8.10.2023

Tervehdys,

Perjantai 6.10.2023

Vietimme perjantaiaamupäivän leväten Lhasan hotellissa. Autokuskimme saapui noutamaan meidät klo 12:30. Lento Lhasasta Xi Angiin starttasi klo 15:30 ja se kesti noin 4 tuntia. Haikealta tuntui jättää taakse Tiibetin maisemat - mutta onneksi olimme saaneet tutustua usean päivän Tiibetin historiaan ja kulttuuriin sekä tiibetiläisten arkeen. Tiibetiläiset vaikuttivat onnellisilta ja ystävällisiltä sekä kiinnostuneilta meistä. Suomi maana ei kuitenkaan ollut monellekaan ennestään tuttu. Tiibet jätti pysyvän jäljen sydämeemme :)

Xi Angin lentokentälle saavuttuamme kävimme ruokailemassa kentällä ja sitten suuntasimme taksilla hotelliimme. Ajomatka kesti vähän alle tunnin (maksoi n. 10 euroa). Meitä oli vastassa melko hulppea perheille suunnattu kylpylähotelli, jossa oli lämpimiin lähteisiin rakennettuja altaita - 25 ulkoallasta ja 8 sisäallasta. SPA-osastolla oli "kuivasauna" ja höyrysauna sekä mosaiikista valmistettuja lämpimiä lepopaikkoja, joissa sai rentoutua. Kylpylän työntekijän mukaan vierailijoita käy päivittäin yli tuhat. Työntekijä oli tietoinen saunan suomalaisesta alkuperästä ja myös suomalaisesta joulupukista.

Lauantai 7.10.23

Lauantaiaamuna klo 4 Harriin iski vatsatauti, jonka seurauksena kroppa tyhjeni nesteistä tyystin. Ulla selvisi vähemmällä. Todennäköisesti saimme jonkin pöpön edellisenä iltana lentoasemalla ruokaillessamme. Onneksi mukana oli Imodiumia! Keitetyllä vedellä ja hiilihydraattigeelillä Harri sai itsensä jonkinlaiseen kuntoon ja niinpä lähdimme taksilla hotellista noin klo 12 kohti Terra-cotta museota (ajomatka kesti 25 minuuttia). 

Saavuttuamme alueelle mukavan oloinen naisopas tiedusteli halukkuuttamme opastettuun kierrokseen ja me suostuimme. Opas kertoi, että Keisari Qinshihuangin suku oli aikoinaan (2000 vuotta sitten) käynnistänyt Terra-cotta armeijan rakennustyöt - tavoitteena korostaa suvun suuruutta. Eräs maanviljelijä löysi sattumalta vuonna 1974 sotilaita mailtaan, mistä alkoi melkoinen kaivausten sarja. Tällä hetkellä on paikallistettu yhteensä 8000 sotilaan joukko, joista noin 2000 on puhdistettu ja ovat esillä museossa. Joukossa on myös satoja hevosia. Kiinalaiset ovat olleet aikoinaan 1,6 metrin mittaisia, mutta patsaista on tehty suurempia - 1,78 m;n kokoisia. Patsaiden yläosat ovat onttoja, mutta jalat ovat kokonaan kyseistä punertavaa hiekkakiveä. Jokainen sotilas on oma yksilönsä. Sotilaista näkee heidän mallinaan olleiden ihmisten asuinalueet. 38 vuoden aikana (vuodesta 1974) kaivaustöissä on ollut yhteensä 700000 työntekijää ja yli 100 arkeologia on tällä hetkellä työskentelemässä museoalueella. Olimme vaikuttuneita näkemästämme - esillä olevat patsaat ovat säyneet erittäin hyväkuntoisina ja uusia patsaita kunnostetaan koko ajan lisää. Terra-cotta alue on UNESCOn maailmanperintökohde! Saatte paremman käsityksen blogiin liittämistämme museoalueen valokuvista.

Ullaan teki ison vaikutuksen Terra-cotta -alueen hevoset. Niitä katsellessa jopa liikuttui. Opas kertoi, että hevoset ovat kiinalaisille tärkeitä ja monet kiinalaiset hankkivat hevoshahmoja kotiinsa onnea tuomaan. Kiinalaisilla on sanonta "Jolla hevonen, hänellä hyvä elämä".

Opas oli todellinen löytö. Kiertelimme kolmessa museorakennuksessa yhteensä yli kolme tuntia. Oppaan mukaan meitä onnisti, sillä edellisenä päivänä kävijöitä oli ollut paikalla paljon enemmän ja hän oli joutunut jonottamaan joka puollella. Opas ystävällisesti avusti meitä taksin etsinnässä ja hyppäsi sitten lopulta itsekin taksiimme. Automatkalla sovimme taksikuskin kanssa seuraavan aamun (eli sunnuntain) kyydityksestä hotellista lentokentälle - helpotti mukavasti, sillä asioiden järjestämiseen ja sopimiseen kului Kiinassa paljon aikaa!

Illalla Harri jäi lepäämään huoneeseen ja Ulla lähti nauttimaan kylpylän monipuolisista palveluista.

Sunnuntai 8.10.2023

Klo 04:15 puhelimemme herätti meidät hotellihuoneessa. Pikaisten aamutoimien jälkeen hyvästelimme hotellin vastaanottovirkailijat ja klo 05:40 autokuskimme toimesta suuntasimme lentokenttää kohti. Kummankin olo oli ok lyhyestä nukutusta yöstä huolimatta. Lentokentällä saimme rauhassa odotella koneemme lähtöä;  klo 9:10 olimme ilmassa ja matkalla kohti Japania - Tokiota.

Neljän tunnin lento sujui mukavasti, sillä nukuimme suurimman osan lentoajasta. Tokion lentokentällä meitä opasti Infotiskin virkailija ottamaan bussin Tokion keskustaan. Taksi olisi maksanut 230 euroa. Bussilla matkaan kului 1 1/2 tuntia. Keskustassa nappasimme taksin, joka ajoi parin korttelin verran hotelliimme :)  Ilta oli pimentynyt  - huomasimme olevamme miljoonakaupungissa, koska joka puolella riitti väkeä ja lukuisat ravintolat ja kuppilat olivat täynnä asiakkaita. Harri kävi hankkimassa paikallisesta marketista juomia ja purtavaa. Näin oli alkanut ensimmäinen Japanin visiittimme!

Me menemme nukkumaan todella väsyneinä!

Terveisin Ulla ja Harri


Kuvia vielä Lhasasta: 


                                             Hotellin ravintolapalveluista nautitaan terassilla ...



                                                                  Hotellin ravintolasali

Hotellin aula

                                                                  Munkkien asuntola

Pyhiinvaeltajien rukousliukuja luostarin sisällä - näin myös pyhiinvaeltajat saattavat liukua muutaman km:n keskustasta luostariin!

                                                           Matkalla lentokentälle ...


Kuvia Terra-cotta alueesta:

                                                                  Granaattiomenapuu!













                                  Maanviljelijän v. 1974 patsaiden löytöpaikka merkittynä!




Patsaiden yläosat ovat onttoja, mutta alaosat ovat täyttä hiekkakiveä.





                                                       Saimme loistavan oppaan!

                                                                   Ikkunakoriste.

                                  Patsaat ovat aidoilla paikoillaan ja tässä ns. kokoushuoneessa.

                                 

                                                Keisarin mausoleumialue on suunnaton!

                                       Tämä on ainut täysin ehjänä säilynyt Terra-cotta sotilas!

                                                               Ulla rakastaa hevosia!



 








Tervetuloa Japaniin:

                                                                                


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Havaijin Kailua ja Koto-Suomeen paluu sekä Kiitokset, 15.-18.12.2023

                                                                                    Viimeiset kaksi päivää vietimme Kailuan alueella. Tutust...