Tervehdys,
Kiotossa vielä ollaan! Tänään normaaliin aikaan herätys ja
aamiainen. Päivän turistikohteiksemme valitsimme Fushimi Inari Shrinen ja
Togetsukyo sillan.
Tänään aurinko paistoi koko päivän lähes pilvettömältä
taivaalta. Päätimme kuitenkin kävellä ensimmäiseen kohteeseemme – vähän alle 3
km. Matkan varrella oli valtavat melko uudet ja modernit Kioton Taiteen
yliopisto ja Senioreiden taiteen High School. Lisäksi uusia asuinkerrostaloja oli noussut
vanhan asutuksen lomaan. Kuumuudesta
johtuen poikkesimme pienessä kuppilassa syömässä paikallista ramen-keittoa. Japanilaisen
ramen-keiton eli nuudelikeiton aromikkaan liemen joukkoon sekoitetaan ohueksi
viipaloituja kasviksia sen mukaan, mitä kaapista sattuu löytymään. Niiden
lisäksi keittoon paistetaan broileria, tofua tai kassleria. Keitto oli hyvää!
Wikipedian mukaan ”Fushimi Inari-taisha (tai
Fushimi Inari Shrine, Fushimin Inari-pyhäkkö) on šintolainen pyhäkkö. Se
sijaitsee Kioton eteläosassa Fushimin suuralueella Higashiyama-vuorijonoon
kuuluvan 233 metriä korkean Inarivuoren juurella. Pyhäkön palvonnan kohde on
kami Inari, joka käsitetään viiden kamin yhteenliittymäksi. Fushimi Inari -taisha
on Japanin yli 30 000 Inari-pyhäkön pääpyhäkkö. Fushimi Inari-taisha on
perustettu Nara-kaudella vuonna 711 eli ennen Kioton kaupunkia. Nykyiselle
paikalleen pyhäkkö on siirretty 1400-luvulla. Se on suosittu vierailukohde,
joka tunnetaan erityisesti pääpyhäkön takapuoliselle vuorenrinteelle
rakennetuista tuhansista torii-porteistaan (senbon-torii), jotka muodostavat
pitkiä kirkkaanpunaisia käytäviä. Koska kettuja (kitsune) pidetään Inarin
suojelijoina ja lähettiläinä, pyhäkössä on myös lukuisia kettupatsaita. Monilla
niistä on suussaan riisiaitan avain.”
Fushimi Inari Shrine -alueella kuljettiin rinteen betonisia
polkuja useita kilometrejä ylös ja alas ja kirkkaanoranssipunaisten avointen porttien
läpi – välillä portteja oli vieretysten useita kymmeniä muodostaen tunnelin.
Tänään liikkeellä oli lukuisa joukko muitakin turisteja. Kulun varrella oli
myös ravitsemuspisteitä. Kettupatsaita näkyi monesti siellä täällä – meitä nuo
ketut vähän huvittivatkin.
Katsoimme Kioton karttaa ja huomasimme, että pääsemme
jatkamaan matkaa Arashiyaman Togetsukyo sillalle junilla (virkailijalta
kuulimme, että yhdellä lipulla) – junan vaihto asemalla onnistui mukavasti ja
matka kesti yhteensä noin 30 minuuttia. Tänään junamme ei ollut täynnä kanssamatkustajia
– ehkä tähän oli syynä pikajunavalintamme.
Wikipedian mukaan: ”Togetsukyo Bridge
is Kyoto Arashiyama's Iconic Symbol! A landmark of Kyoto’s famous Arashiyama
area, the Togetsukyo Bridge stretches 155 m across the river known as the Hozu
to the west and the Katsura to the east. Still standing and fully functional
for everyday use, Togetsukyo Bridge dates back over 1,000 years with the first
construction completed in 836. While the original wooden arches were apparently
vermillion-colored and situated 200 meters upstream from its present post, it
was repeatedly damaged by floods. This cycle of wipeout and restoration finally
ceased with the present-day concrete construction of the bridge in 1934.
Togetsukyo has come a timeless icon in poetry and ukiyo-e
painting. The characters used translate as moon crossing bridge, or more freely
translated as bridge over the moon. The name was given to the bridge by Emperor
Kameyama who saw a radiant moon shine its light over the river, as a result it
appeared as if the moon was crossing over the entire bridge. Togetsukyo bridge
is often used in movies and TV dramas.”
Olimme vaikuttuneita vanhan puisen sillan hyvästä kunnosta
ja etenkin aluetta ympäröivästä vihreästä vuorimaisemasta sekä avarasta
jokinäkymästä, jossa näkyi useita pieniä kalastusveneitä. Emme ihmettele, että
tätä kaunista silta-aluetta on käytetty ja käytetään taiteessa sekä monissa elokuvissa.
Tänne kannatti tulla pistäytymään!
Hyppäsimme sillan kupeesta bussiin, joka vei meidät Kioton
rautatieasemalle 5
0 minuutissa. Pitkän matkan aikana bussi oli välillä
täpötäysi. Onneksi saimme istumapaikat.
Päivä alkaa olla pulkassa ja me siirrymme yöpuulle tosi
antoisan päivän lopuksi.
Terveisin Ulla ja Harri
Vierailu Togetsukyo sillalla:
Valtavasti elämyksiä teillä!! Kiitos kertomuksista. Siunattu matka! 😘
VastaaPoista