Tiistaina 28.11. herätyksemme oli tosiaankin jo klo 3.15. ja mukavasti suoriuduimme klo 7 Liman koneeseen, josta toisella koneella Ecuadorin Quitoon. Quiton Airbnb:n emäntä oli tiedustellut, haluaisimmeko Quitosta valmiin kyydin lentoasemalta asunnolle. Viestittelimme edellisenä päivä, että totta kai haluamme, sillä ajattelimme, että näin kuljettaja varmaan tietää minne meidät vie (esim. Kiinassa ja Japanissa opimme, että englanninkielellä oleva majapaikan osoite tulee käännättää maan kielelle taksikuskia varten).
Quiton lentokentällä rahanvaihdon (käytössä on Amerikan
dollari) saimme odottaa tovin, kun Airbnb:n ”emännän” veljen vaimo saapui meitä
noutamaan. Asunnolle Quiton vanhaan kaupunkiin oli noin tunnin ajomatka. Sen
kuskimme hurjasteli todella reippaassa tahdissa (40 nopeusrajoitusten mutkissa
60-70) ja Ulla etupenkkiläisenä ei voinut nauttia kauniista maisemista, vaan
pelko täytti mielen. Onneksi Quitossa on tosi hyvät tiet lentokentältä vanhaan
kaupunkiin. Asuntomme oli tosi tilava, varmaankin jonkin iäkkään pariskunnan
entinen asunto keskellä vanhaa kaupunkia. Asunnon esitteli meille eri rouva
(jälleen sukuun kuuluva), jolla oli minimarket myymälä asunnon lähellä.
Keskiviikkona 29.11. kävimme barokkikirkossa (Kirkko La
companie de Jesus de Quito). Kirkko sijaitsee tosi lähellä keskusaukioita Plaza
Grandea (jonka lähellä myös vanha yliopisto ja esim. postimerkkimuseo). Kirkko
on sisältä kullattu lehtikullalla kaikkialta. Turvamiehet ympärillä päästivät
sisään. Kirkon taideteoksia ovat tehneet paikalliset amatöörit ja taiteilijat –
heitä ovat auttaneet taitelijat muista maista. Kyseisessä kirkossa menimme myös
takana olevaan ”luostaripuutarhaan” ja siellä Harri tiedusteli, mitä tuolla
päin rakennusta on? Silloin työntekijä vastasi englanniksi: ”Jos menette nuo
rappuset ylös, niin kollegani näyttää, mitä siellä on”. Ja niin kiipesimme
raput ylös. Yllättäen löysimme itsemme edellisenä päivänä avatusta upeasta
näyttelystä, jossa ensimmäisen kerran esiteltiin jesuiittojen historiaa 1600
luvulta lähtien. Hengellisen työn lisäksi jesuiitat olivat keskittyneet
lääketieteeseen, tähtitieteeseen ja tekniikkaan (esim. Quiton yliopistossa
keksivät sähkön tuottamisen 1862 ja ottivat sen käyttöön Quitossa 1865). Opimme,
että Quito ja Cusco ovat jesuiittojen keskuspaikkoja. Puusta 1600-luvulla
veistetyt patsaat olivat ylettömän kauniita! Ne saivat meidät sanattomiksi.
Taidetta opiskellut opas kertoi, että patsaat oli päällystetty aineella, joka
oli valmistettu eläinten nesteistä (eläinten nesteet laitettiin pataan ja
kiehutettiin pitkään, massa levitettiin patsaiden päälle ja maalattiin osittain).
Ihmeellistä oli, että patsaat olivat säilyneet yli 400 vuotta. Erikoista oli
myös, että patsaiden kiilto esimerkiksi kasvoihin saatiin samalla mekanismilla
kuin valolähteiden heijastavat pinnat. Jesuiitoista löytyy suomenkilinenkin
opinnäytetyö (https://jyx.jyu.fi/bitstream/handle/123456789/38493/1/URN%3ANBN%3Afi%3Ajyu-201209072346.pdf).
Jesuiitoista kertovan näyttelyn viereisessä huoneessa oli
toinen ihmeellinen näky: 14 metriä pitkä ja metrin leveä ”pöytälevy”, jonka
reunoilla oli 24 kantohihnaa. Kokonaisuus sisälsi asetelmat (puuta, kangasta,
kiveä, savea) Jeesuksen elämänvaiheista syntymästä ylösnousemukseen.
Kokonaisuuden oli tehnyt 32 naista kuusi vuotta sitten ja kokonaisuutta
kuljetetaan ympäri Quitoa (24 kantajaa, useimmiten miehiä). Valitettavasti
asetelmista ei saanut ottaa kuvia.
Viisi minuuttia kirkosta lähdön jälkeen Harri huomasi
kännykkänsä kadonneen taskusta. Tasku oli aiemmin ollut edessä olevan repun
alla – oliko tasku liikkunut vai mitä? Varkaat keksivät keinon. Heti Harri
totesi: ”Onneksi se oli vain vanha kännykkä ja olen sieltä juuri kaikki
kuvatkin siirtänyt pois. Ulla ihaili Harrin rauhallisuutta. Tuota edellä olevan
lauseen sisältöä eri sanoin kumpikin toistimme pitkin iltaa. Kännykän menetyksen
jälkeen kävimme ruokailemassa Plaza Granden varrella olevassa ravintolassa,
jonka jo edellisenä iltana olimme bonganneet. Harri totesi, että täällä Etelä-Amerikassa
turvallisen tuntuiset hyvät ravintolat ovat toisessa kerroksessa. Meidät
ohjattiin Plazalle avautuvaan saliin kahden hengen pöytään. Salissa oli sen
lisäksi yksi neljän hengen pöytä ja yksi pitkä sinivalkoisesti katettu pitkä pöytä.
Viimeksi mainittua tarjoilijat kävivät jännittyneen tuntuisesti tarkistamassa tämän
tästä, vaikka kaikki näytti aivan valmiilta. Saimme hyvän karitsa-ateriamme
melko pian ja nautimme sen rauhassa. Ravintolasta pois lähtiessämme Ulla totesi
tarjoilijoille ison katetun pöydän olevan kaunis. Silloin tarjoilija kertoi,
että pian siihen saavat ministereiden seurueen vieraaksi. Niin me Harrin kanssa
kiihdytimme tahtia, sillä emme halunneet olla lähellä ministereiden saapumista
(ja mahdollisia mielenilmaisijoita heidän kintereillään). Ravintolan
ulkopuolella olikin jo pari mustaa autoa odottamassa.
Ilta kului kännykän asioissa: lopulta tavoitettiin Elisa-yhtiön asiakaspalvelu ja onnistuttiin sulkemaan Harrin puhelinliittymä. Kännykän menetyksestä huolimatta nukuimme seuraavan yön tosi hyvin. Aamulla 30.11. lähdimme kohti Galapagosta.
Kuvasatoa:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti