Maailmanympärysmatkalla 29.9.-18.12.2023: Havaiji ja Honolulun maraton 6.-10.12.2023

Lensimme Havaijille Houstonin kautta, ensin lähes neljä tuntia Quitosta Houstoniin ja sitten lähes neljän tunnin kuluttua jatkoimme lentomatkaa Houstonista Honoluluun lähes kahdeksan tunnin ajan. Ensimmäisellä lennolla oli kunnon ateriat, mutta emme saaneet nukutuksi. Jälkimmäisellä lennolla tarjoiltiin naposteltavaa ja saimme kumpikin nukutuksi melko hyvin, joten lento ei ehtinyt pitkästyttää. Ehkä osasyy hyvään uneen lennolla oli meille osuneet hyvät paikat: Istuimme kahdestaan kolmelle tarkoitetuilla paikoilla ja edessämme oli vain kaksi istuinta, joten Harri sai levittää jalkansa suoraksi – ihanteellista!

Wikipedian mukaan Havaiji (Havaijiksi Hawaiʻi, engl. Hawaii) on Yhdysvaltojen osavaltio pohjoisella Tyynellämerellä. Osavaltioon kuuluvat kaikki Havaijisaaret Midwaytä lukuun ottamatta. Havaiji on ollut Yhdysvaltojen hallussa virallisesti vuodesta 1898 ja maan osavaltio vuodesta 1959 lähtien. Ennen Yhdysvaltojen miehitystä se oli itsenäinen kuningaskunta 1810–1893. Vuoden 2020 väestönlaskennan mukaan osavaltiossa oli 1 455 271 asukasta. Osavaltion pääkaupunki on Honolulu. Havaijin virallisena kielenä on englannin lisäksi alkuperäinen Havaijin kieli.

Saavuimme Honolulun lentoasemalle iltapäivällä 6.12.2023. Aurinko paistoi lämpimästi – tuntui, että vastaanotto oli kuumin koko matkamme aikana. Meillä oli kova nälkä. Kyselemällä löysimme maahan saapuneille sopivan ainoan tarjoilupisteen, Starbucksin kahvilan, lentoaseman toisesta kerroksesta rakennuksen ulkopuolelta. Ihmettelimme, miten on mahdollista, että ruoka- tai kahvipisteitä ei ollut enempää? No meille tämä kyllä riitti! Sitten taksilla Honolulun keskustaan – matkaan kului runsaat 40 minuuttia, koska tiet olivat ruuhkaisia. Oi, oi, noita korkeita palmuja, joita näkyi kaikkialla. Ihana näky ja ihana lämmön tunne! Mieleen nousi jo tässä vaiheessa laulu: ”Oi Honolulu, siellä olla saa kuin tsulu, nenässä rengas kuin heilläkin”. Kun lähestyimme keskustaa, rakennusten korkeudet kasvoivat. Lopulta merenrantakaupunki levittäytyi koko komeudessaan edessämme jylhien kukkuloiden reunustaessa kaupunkia. Siistiä ja upeita rakennuksia kaikkialla vihreiden palmupuistojen kaunistamina. Lempeä merituuli otti meidät vastaan noustessamme ulos taksista Seaside 495 -osoitteessa. Monien selostusten jälkeen virkailija ymmärsi, että meille oli varattu Airbnb -huone ja saimme ovilätkän avainkoodeineen. Huoneemme numero oli 3703. Tässä hotelli-Airbnb-rakennuksessa oli kerroksia yli 41 ja me siis kerroksessa 37! Onneksi Ullaakaan täällä ei huimannut!

Rakennuksen 6. kerroksessa sijaitsi pesula, uima-allas, kuntosali ja sauna sekä monipuolinen elintarvikekauppa. Rakennuksen alakerrassa tuloaulan luona oli kahvila-ravintola. Joten näillä kyllä tulisimme toimeen seuraavat viisi päivää!

Saimme siistin ja kompaktin huoneen, jossa oli tilava parveke etelään. Saimme katsella parvekkeelta kanavassa kulkevia veneitä, tulivuorikukkulaa, valaistujen matalien rakennusten näkymää, korkeiden rakennusten kaupunkinäkymää sekä tietenkin upeaa merenrantaa, joka etäällä elävöitti maisemaa. Aurinko paistoi kuumasti ja kirkkaasti.

Torstaina 7.12.2023 suuntasimme kävellen noin kolmen km:n päähän Convention Centeriin, Honolulu maratonin ilmoittautumis- ja näyttelypaikalle. Maraton ja 10 km:n kisa juostaan vasta neljän päivän kuluttua sunnuntaina, joten meidän ei tarvinnut pitkään jonottaa numerolappujemme vastaanottoa. Saimme rauhassa tutustua esillä oleviin juoksuasuihin ja ostaa itsellemme lippikset. Palasimme tyytyväisinä asunnolle.

Juoksukisoja edeltävät päivät otimme rauhallisesti leväten ja pyykkiä pesten. Harri kävi aamuisin lenkillä sekä uimassa altaalla. Lenkiltä palatessa Harri nouti aamupalat (kohtuuhintaiset totesi Ulla) alakerran kahvila-ravintolasta, joten nautimme kivat ja runsaat aamiaiset (riisiä tai ranskalaisia, kypsennettyä tomaattimurskaa, kalaa/kanaa/nautaa ja kaksi kananmunaa, jotka pyysimme over hard-paistettuina) hotellihuoneessa! Päivisin teimme lyhyitä kävelylenkkejä keskustaan. Perjantai-iltana Honolulun keskustassa Waikiki Beachin lähellä järjestettiin 51. maratontapahtuman Aloha-avajaistilaisuus. Kuulimme juhlapuheita ja ihastelimme alkuperäisväestön Aloha laulu- ja tanssiesityksiä, joita jatkui ja jatkui (kansantanssijoina ajattelimme, että esitykset olivat aivan liian pitkiä normijuoksijoille katsottaviksi, mutta meillehän ne olivat mielenkiintoisia ja lapsiesiintyjät tosi söpöjä). Keskusta oli pakattu täyteen juoksijoita – tunnelma oli iloisen keveä ja odottava. Ravintolat ja myymälät kiinnostivat turisteja. Ilta oli leppeä.

Lauantain otimme rauhallisesti: kävimme viemässä vaihtovaatteet maratonin maalialueelle. Marton päättyy meren rannan tuntumassa olevalle vihreälle puistoalueelle. Järjestäjät olivat kiinnittäneet melko minimaalisesti infokylttejä, joten saimme tiedustella usealta henkilöltä ennen kuin löysimme vaatteiden jättöteltan. Aurinko paistoi kuumasti ja ranta oli täynnä auringonpalvojia, uijia, melojia sekä surffareita.

maalialueelle ja katsomassa Covention Centeristä jalkojen hierontapisteitä.

Paluumatkalla halusimme Convention Centeriin – Harrilla oli mielessä jalkojen hieronta. Onnistuimme saamaan taksin mukavasti. Saimme sovittua samaisen taksikuskin kanssa seuraavan aikaisen aamun, sunnuntain, klo 3:15 kyydityksen kisapaikalle, mistä olimme helpottuneita. Emme halunneet käyttää kisabusseja, joille kävely olisi vienyt meiltä yli 20 minuuttia! Emme löytäneet varsinaisia jalkahierojia Covention Centeristä, mutta sen sijaan hierontatuolin, jossa Ulla vietti jonkin tovin. Harri tinkasi itselleen jalkahierontaan sopivan laitteen – lähtöhinta 299 dollaria ja puhumalla laitteen hinta laski 135 dollariin. Asunnolla laitoimme kisa-asut valmiiksi ja menimme aikaisin nukkumaan.

Kisapäivä sunnuntai 10.12.

Ullan puhelin herätti meidät klo 02:05. Pikaisesti suihkuun ja pasta-aterian syönti. Harri kiinnitti Combeed laastareita varpaisiinsa sekä nännien päihin rakkojen ja hiertymien välttämiseksi. Sitten kisa-asut päälle. Ulla oli pukeutunut Suomen viralliseen sinivalkoiseen juoksuasuun (perua osallistumisesta puolimaratonille mm. Ranskan Lyonissa pidettyihin Veteraanien MM-kisoihin). Harri sen sijaan oli valinnut vihreän Tampere-maratonpaidan ylleen. Juomageelit, muutama Burana Harrille ja laastareita sekä wc-paperia housujen etutaskuun. Vielä rahaa ja juomapullot mukaan. Näin lähdimme toiveikkaina asunnosta. Taksi odotti pihalla ja vei meidät lähtöpaikan läheisyyteen 15 minuutissa (kadut olivat suljettuja lähellä lähtöpaikkaa). Eipä ollut paljoa liikennettä. Lähtöpaikalle virtasi solkenaan juoksijoita jo 1 ½ tuntia ennen lähtöä. Me istuimme lähistön liikekeskuksen bussipysäkin istuimilla klo 4:10 saakka, minkä jälkeen toivotimme toisille onnistuvaa ja nautinnollista juoksua!

----

HARRIN KISAKOKEMUKSIA:

Harri pääsi aivan kovien juoksijoiden tuntumaan vihreällä numerolapullaan. Oli mukava seurata aivan lähituntumassa kisaselostajan touhuja ja alkuseremonioita. Lopulta soi Yhdysvaltain kansallislaulu ja Havaijin alkuperäisväestön Aloha-hymni. Japaniksi kuulimme kisan siunaussanat. Japanilaisia näkyi kaikkialla. Selostajan mukaan japanilaisia juoksijoita osallistui kisaan kaikkiaan yli 10 000 ja ulkomaalaisia yhteensä 17 000. Ilmeisesti ilmoittautuneita oli yhteensä lähes 50000. Tähän kisaan olivat järjestäjät panostaneet paljon, sillä edellisiä kisoja varjostivat Covid-ongelmat. Selostaja sai ainakin alkuosan (vihreillä alueilla ja läheistöillä) olleet hurmokselliseen tilaan! Viikko sitten oli satanut samaan aikaan kaatamalla vettä ja nyt parhaillaan loppuvaan yöhön sattui viileä ja sateeton ilma – voi mikä onni ja ihanuus!

Harri nautti tästä hetkestä, sillä olihan hän nyt jälleen maratonin starttiviivan tuntumassa. Vähäinen juoksuharjoittelu maailmanympärysmatkan aikana mietitytti, mikähän tuo juoksukunto nyt mahtaa olla? Kahden edellisen päivän aamulenkit olivat ok, mutta silti? Musiikin pauhatessa Harri fiilisteli kisatunnelmasta sekä pimeänä aamuna katseli taivaalle ja siellä tuikkivia tähtiä. Seuraavaksi sitten Suomessa erilaisessa ympäristössä, talvisessa, ihaillaan tähtitaivasta joulun alla! Harri huomasi adrenaliinin kohoavan ja katsoi kelloa: viiden minuutin kuluttua lähtölaukaukseen ja sitten …

PAM! Näin alkoi Honolulun maraton! Lähtijöitä oli tungokseen asti kahdella vierekkäisellä kadulla ja noin kilometrin juoksun jälkeen juoksureitit yhdistyivät. Iloisena porukka lähti matkaan.

Harri aloitti rauhallisesti ja tarkkaili, miten kroppa pääsee juoksurytmiin mukaan. Melko mukavasti juoksu käynnistyi. Ensimmäiseen vitoseen kului aikaa yli 28 minuuttia – tällainen vauhti kyllä riittäisi. Sitten alkoi vasemman takareiden keskellä tuntua kireyttä ja kireys pahenisi, mikäli lisäsi vauhtia tai nosti polvia ylös. Siis Harrin tulee juosta melko alhaisella askeleella (sanoi sisäinen ääni):. Toinen vitonen kulki noin 30 minuuttiin. Harri ei uskaltanut nostaa vauhtia. Onneksi ilma oli leppoisan viileä ja paikoin myös tuulinen. Pimeyttä riitti melkein pari tuntia. Kun Harri oli ylittänyt 15 km:n paalun, alkoi oikean pohkeen yläosassa tuntua – voi, voi, vielä tuokin rupesi vihoittelemaan! Siispä askellusta oli madallettava entisestään, mikä tietenkin merkitsi vauhdin hidastumista entisestään – harmillista! Harri otti omia hiilihydraattigeelejä 7,5 km:n välein ja joi järjestäjien tarjoamaa juomaa ja vettä. Onneksi vatsa toimi kunnolla ja hyväksyi sinne kulkeutuvat ravintoaineet.

Ympärillä juoksijat olivat hyväntuulisia ja iloitsivat kisasta. Myös Harri yritti nauttia ympäristöstä kivuista huolimatta, kun aamu alkoi sarastaa. Onneksi tänä aamuna taivaan ranta oli pilvien peitossa, joten kuuman auringon porotus ei alkanut varhain. Harri pinnisteli muiden mukana ja pyrki juoksemaan koko ajan, vaikkakin melko verkkaiseen tahtiin. Paluumatkalla olevia huippujuoksijoita (yli kymmenkilometrin linkki) alkoi tulla vastaan viereisellä kaistalla. Me hitaat kulkijat taputimme ja kannustimme huippuja parhaaseen menoon.

Kun oli saavutettu 25 km:n merkkipaalu, alkoi aurinko näyttäytyä pilvien lomasta – ei vielä kuumasti! Harri yritti valita juostessaan vasemman puolen, koska siellä riitti eniten joko puiden, rakennusten tai muurien tarjoamaa varjoa eli suojaa auringolta. Nyt oli laitettava lippis päähän, koska aurinko alkoi porottaa kuumasti. Välillä kokeilumielessä Harri yritti nostaa vauhtia, mutta kipujen kovetessa laahustamista oli jatkettava. Kilometrit tuntuivat paljon pidemmiltä kuin aikaisemmissa kisoissa. Nyt oli vain pyrittävä rauhoittamaan mieli ja oltava tyytyväinen, mikäli kisajuoksu voi jatkua näinkin. 30 km:n jälkeen alkoi kävelijöitä olla melkein yhtä paljon kuin juoksijoita, mikä oli melko poikkeuksellista maratonkisoissa. Ilmeisesti tässä kisassa kävely ei ole häpeäksi – tänne on tultu nauttimaan ja iloitsemaan porukalla ja tämä näkyi osallistujien kasvoilta.

Harri pyrki välttämään kävelyä ja jatkoi laahustavaa juoksuaan. Seuraavaksi oli jäljellä enää 5 km matkaa maaliin. Nyt oli vuorossa viimeinen noin kilometrin nouseva osuus kuumassa ilmanalassa, mikä vei voimia. On myönnettävä, että muutama kävelyaskel oli tuolloin minunkin otettava. Kummasti sitä sai voimia omista geeleistä ja tarjotuista juomista sekä suolaisista rinkeleistä. Vielä on jäljellä 4km … vielä on jäljellä 3 km … vielä on jäljellä 2 km, huh, huh. Nyt alkoi näkyä maalialue kaukana – on vielä pinnisteltävä. Onneksi sain joltakin ystävälliseltä mukillisen olutta! Vihdoin maalialueelle – voi tätä taivaallista tunnetta: Harri oli suomalaisella sisulla tuonut itsensä maaliin kivuista huolimatta. Yllättäen Ulla huhuili yleisön joukossa kameransa kanssa. Harri kävi halaamassa Ullaa ja pisti tanssiksi! Ulla totesi, ettei tämä ollut vielä maaliviiva, vaan se on n. sadan metrin päässä, joten siis vielä loppupyrähdys ja lopulta maaliviiva oli ylitetty ajassa 4:55:05. En ollut harmissani heikosta ajasta, vaan olin tosi onnellinen suoriuduttuani Honolulun maratonista maaliin saakka 😊.

Mitali kaulaan ja vesipullo käteen ja sitten makoilemaan puun alle. Samaan asentoon tulivat myös useat muut eli koville oli heillekin juoksu ottanut. Lopulta voimat alkoivat palautua ja oli etsittävä vaihtovaatteet ja samalla annettiin kisapaita. Syötävää ei näkynyt missään. Löysin Ullan sovitusta paikasta kisa-alueelta suuren puun juurelta. Kiitos Ullalle, että jaksoi odottaa minua noin kauan! Ulla tiesi, mistä löytyy banaania ja sokerimunkkeja. Tässä olivat tämän maratonin tarjoilut!

----

ULLAN KISAKOKEMUKSIA:

Matkaamme tammikuussa 2023 Pertun kanssa suunnitellessamme Harri kiusoitteli minua, että kaikissa kohdemaissa tulee olla maratonkisa. Siitä innostuneena lähetin viestiä ystävälleni (45-vuotias nainen, jonka haaveena on juosta maraton kaikilla mantereilla ja tiesin, että hän on juossut ainakin Japanissa ja Havaijilla) ja kysyin, että mikä maraton häneen on tehnyt vaikutuksen. Häneltä tuli saman tien asiantunteva kysymys matkamme ajankohdasta ja sen kuultuaan hän ehdottomasti suositteli Honolulua. Se on kiva yhdessäolon juoksutapahtuma, kirjoitti hän.

Tuolloin talvella minullakin oli haave juosta elämäni toinen maraton eksoottisessa Honolulussa, sillä tiesin että Honolulussa ei ole mitään vaatimuksia ajasta, vaan saa juosta tai kävellä niin kauan kuin haluaa. Ainut maraton-kokoemukseni on New Yorkista, jota ehdotin Harrille 35-vuotisen hääpäivän kunniaksi v. 2016! Siellä oli alle kuuden tunnin aikarajoitus ja onnistuin siinä!

Talvella ja keväällä rupesin hiihtäen treenaamaan Honolulua varten. Sitten tuli pysähdys: Toukokuun viimeisinä päivinä vasempaan reiteeni sattui valtavasti. Maanantaina 5.6. menin päivystyksenä tk-lääkärille ja hän rauhallisesti totesi (painettuaan reittä vasemman polven takana) seuraavaa: Sinulla on nivelrikon seurauksena Bakerin kysta, siihen ei ole mitään parantavaa lääkitystä, kirjoitan sinulle kipulääkkeen ja lähetteen fysioterapeutille sekä OTA lähtiessäsi vastaanottohenkilöltä KYYNÄRSAUVAT. Näiden evästysten ja kyynärsauvojen kera liikkuen nousi mieleeni pelko, että voinko ollenkaan lähteä maailmanympärysmatkalle. Onneksi asia tuli ilmi kesäkuun alussa. Ortopedi heinäkuun alussa vastaanotolla totesi, että ilman muuta voit syksyllä matkustaa. Aloin myös tehokkaan erityisesti jalkalihaksiin kohdistuvan treenauksen fysioterapeutin valvomana kuntosalillamme. Ja elokuussa uskaltauduin ilmoittautua Honolulun maratontapahtuman yhteydessä järjestettävään 10 kilometrin lenkkiin!

10 kilometrin lenkki alkoi samaan aikaan kuin Honolulun maraton eli klo 5 lähtölaukaus. Varsinaiset maratoniin osallistujat on periaatteessa sijoitettu lähtemään aikaisemmin – oli kova tungos. Meitä kymmenen kilometrin osallistujia kohdeltiin yhtä arvokkaasti kuin maratoonareita (näin esim. ilmoittautuminen, numerolapun haku ja ajanoton testaus edellisenä päivänä ja systeemit lähtöpaikalla).

Lähtöpaikalla ilotulitusta ja muita juhlallisuuksia seurasin paljon kauempaa kuin Harri. Mukavalta tilaisuus kuitenkin tuntui pimeässä aamussa ja kaikki osallistujat olivat hyvällä tuulella. Olin ajatellut, että aloitan reissun kävellen ja jos huvittaa, niin lopussa juoksentelen. Sää edellisinä päivinä oli ollut niin kuuma, että jo lämpötilan vuoksi olin suunnitellut tuota järjestystä. Toisin kuitenkin kävi. Nimittäin lähtöpaikalla oli alussa aika huono kävellä – osallistujia oli niin paljon. Huomasin, että helpommin taival taittui, kun hölkkäsin kävelijäjoukkojen vasemmalla laidalla – siellä moni juoksi ja oli väljyyttä. Niinpä parisen kilometriä juoksentelin – kuitenkin hitaasti. Sitten alkoi jo tulla tosi lämmin erityisesti päähän (olin ostanut lippiksen suojaamaan auringolta – ja sehän oli ihan turha aamuhämärässä). Vaihdoin askeleet kävelyksi. Olin jo juostessa todennut, että osallistujien joukko on tosi kirjava: nuorimmat osallistujat olivat varmaankin kolmivuotiaita. Mukana oli isiä tai äitejä lapsineen tai sitten mummi lasten kanssa. Nuoria oli myös valtavasti ja heille asia näytti olevan todellinen ”tapaus”. Vaatetus tai rekvisiitta (peruukki, huomiota herättävät kannustustekstit lappusissa tai vaatteissa) viestitti tapahtuman tärkeyttä.

Kävellessä jo pitkään huomasin, että läheisyydessäni usein käveli vaaleahiuksinen, ruotsalaiselta vaikuttava, nainen. Mietin, että haluaakohan hän kävellä yksikseen ja kävelemiseen syventyneenä. Ehkä kolmen kilometrin kohdalla totesin naiselle ”hei, olen huomannut, että kuljemme vierekkäin – miten voit?”. Siitä alkoi juttelumme tämän USA:n keskiosasta kotoisin olevan Maryn kanssa. Ehdimme jutella juoksuharrastukset, perheestä, heidän Honolulu-kokemuksistaan ja meidän maailmanympärysmatkastamme. Maryn mies oli juoksija (lajina puolimaraton), täällä hän juoksi 10 km (koska puolikasta ei ollut ohjelmassa), soitteli vaimolleen, kun oli päässyt maaliin ja hän ehti käydä jo hotelillaan ennen kuin tuli meitä vastaan maalialueella. Mary ja puoliso osallistuivat Honoluluun jo viidennen kerran – aiemmin heillä oli ollut myös urheilevat lapset mukanaan, nyt he olivat kaksistaan.

Mary mm. kertoi mitä Havaijilla kannattaisi käydä katsomassa. Kävely sujui keskustelun lomassa kuin tanssi – yhtään ei väsyttänyt. Lopussa teki mieli pistää juoksuksi, mutta loppumatkassa ihastelimmekin Maryn kanssa kaunista Honolulun rantanäkymää. Maalissa Maryn mies nappasi myös minun kännykälläni kuvan. Maaliviivan jälkeen mitali ”koruttomasti” ojennettiin käteen (ei kaulaan) ja sitten sai mennä syömään banaania ja munkkia sekä ottaa vettä 100 litran tynnyristä. Juttelimme vielä jonkin aikaa Maryn kanssa, kiittelimme mukavasta seurasta ja toivotimme hyvät jatkot.

Aurinko muuten tuli esiin, kun olimme saapumassa lähelle ranta-aluetta ja maalia. Lämpötila alkoi nousta, mutta maaliin tulon jälkeen vielä ei kuumuus haitannut. Kisa-alue oli isohko nurmikko ja siellä löytyi puita sekä niiden katveessa varjoa. En mennyt varjoon vaan suuntaisin maalialueen tuntumaan (huomasin, että 10 km:n juoksijat ja maratonjuoksijat saapuivat maaliin eri suunnista – asia hoitui kuitenkin ilman kommelluksia). Siellä oli todella hyvä tunnelma. Kaikkia maaliin saapuvia maratoonareita kannustettiin huudoin ja taputuksin. Ulla sijoittui omassa sarjassaan 60 - Hienoa!!

Sain hyvän paikan maalisuoran aidan luona (kohdassa, jossa oli maalia edeltävä portti). Aloin aivan liian aikaisin olla kamerani kanssa valmiustilassa odottamaan Harria. Välillä eteeni lähettyville tuli kannustajia isohkojen julisteiden tai kasvokuvien tms. kanssa. Jännitin, että josko Harri juuri tulee silloin, kun en pysty näkemään kauas. Olin aidalla ”roikkumassa” lähes kaksi tuntia (jalkoja puudutti, koska tila ei ollut suuri) ja rupesin jännittämään, että onko Harri joutunut keskeyttämään kisan. Päätin, että odotan kuuteen tuntiin saakka ja sitten vasta lähden etsimään Harria esim. ensiaputeltalta. Iloni oli ylimmillään, kun näin Harrin saapuvan ja kännykässäni oli edelleen latausta videota varten! Yes. Myös lähelläni olevat muiden juoksijoiden kannustajat osallistuivat Harrin vastaanottoon sydämellisesti!

---

Otimme muutaman valokuvan Honolulun maratonin kyltin ja viiden soihdun kohdalla. Iloitsimme koko päivästä ja kokemastamme. Kiitimme Luojaamme, että Hän meille tämänkin lahjoitti. Sitten kävelyä hetken, ennen kuin bongasimme itsellemme taksin. Kävimme syömässä asuinrakennuksemme alakerrassa ja sitten suihkuun, uima-altaaseen ja ansaitulle levolle!

Kuvasatoa: