Franz Josef Glacier - jäätiköllä
Makarorasta lähdettiin aikaisin perjantaiaamuna 10.11. kohti Franz Josefia. Matkan varrelle sattui useita korkeita vuoria, joiden reunoja ajoimme ylös ja alas välillä melko mutkikastakin tietä ja suositeltu ajonopeus mutkissa oli jopa 15 km/h. Tällöin Ulla painoi käsiään kojelautaan ja yritti myös jarruttaa omalla paikallaan. Kaikki sujui kuitenkin hyvin ja Ulla kehui Harrin ajotaitoja. Täällä usein silloille mahtui vain yksi auto kerrallaan. Silloin liikennemerkein ilmoitettiin, kummassa päässä siltaa oli annettava tietä vastaan tuleville eli kellä oli oikeus ensin ylittää silta. Täällä taidetaan säästään liikennemerkeissä, koska tietyökohtiin oli usein asennettu nopeusrajoitukset siten, että oli vain käännetty 100 km/h -kyltti toisin päin ja lätkäisty uusi varoitusmerkki toiselle puolelle välittämättä, miltä se tuntui vastaan tuleville. Aluksi monesti ihmettelimme, kun ilmestyi 100 km/h -liikennemerkki korkeilla vuoristoteillä. Onneksi matkan aikana ymmärsimme, että kyse oli liikennemerkkien kääntötempusta. Mukavasti selvisimme – ei ollut kovin paljon liikennettä.
Ihastelimme vuorten välissä olevia laajoja niittyjä ja
peltoja, joissa laidunnettiin karjaa – isoja lehmä-, härkä-- ja lammaslaumoja.
Näkipä Ulla välillä paikallisia peuroja laidunnettavan. Kevään vihreää näkyi
niin pelloilla kuin metsissä ja vuorten rinteillä. Vaikka välillä pelkokerroin
oli korkealla, nautimme suunnattomasti näkemästämme. Ennen Franz Josefia
pysähdyimme kahden vesiputouksen (Fantall Falls ja Thunder Creeck Falls)
kohdalla – näin teki moni muukin turisti. Nämä olivat sykähdyttävän kauniita
näkyjä, joita sanat eivät riitä blogikirjoituksen aikana keksimään.
Jatkoimme 6-tietä Tasmani-meren rannikolle, jossa
ensimmäisenä asumuskeskuksena vastaan tuli pieni Haast-kaupunki. Pysähdyimme
tuolloin haukkaamaan välipalaa. Useat joet ovat tähän aikaan melko vähävetisiä.
Ilmeisesti lumien sulamisen aikaan joet ovat tulvillaan vettä.
Pysähdyimme ihailemaan Te Wahi Pounamun meren rantoja – upea
turkoosin sininen Tasmanin meri, joka on saanut nimensä aikoinaan sitä tutkineelta
Abel Tasmanilta. Niin tämä Te Wahipounamu kuin eteläisten Alppien alueet Tasmanin mereen saakka ovat UNESCOn perintökohdetta. Kiirehdimme vielä kuuluisalle jäätikölle, Franz Josef Glacier.
Jälleen edessämme oli uskomattoman kaunis ja jylhä näkymä. Jäätikön sulaminen
vuosikymmenien ja vuosien aikana on esimerkki siitä, mitä ilmaston lämpeneminen
saa aikaan. Tämä jäätikkö sulaa kevätkesäaikaan 5 m/päivä, joten sulamisvauhti
on melko kova. Yövyimme Franz Josefin leirintäalueella.
Lauantaina 11.11.2023 lähdimme jatkamaan matkaa klo 9:30. Muutaman
kymmenen km:ä ajettuamme saavuimme pieneen Hari Hari -kylään – tiedätte varmaan,
miksi oli myös tässä pysähdyttävä hengähdystauolle 😊.
Olimme netistä löytäneet ja myös jotkut tapaamamme turistit kehuivat Punakaikin
Pancake Rocks -rantaa ja kahvilaa. Kyllä se olikin pysähtymisen arvoinen väärtti.
Söimme aamiaisen, jossa tasasimme jälkiruokana kolme pyöreää pannukakkua (halkaisija
noin 10 cm ja paksuus noin 1,5 cm, rakenne tosi pehmeä, pehmeämpi kuin esim. Ahvenanmaan
pannukakussa) jäätelön, kermavaahdon ja marjojen kera. Pannukakut olivat tosi herkullisia
eli turhaan ei niitä ole kehuttu. Tässä kohdin ja pitkin Uuden Seelannin
länsirannikkoa maisemat olivat henkeäsalpaavan kauniita: rosoisia rantoja ja
kiviaines tällä kohtaa on liuskekiveä, josta meren tyrskyt ovat hioneet vuosikymmenien
ja vuosisatojen aikana toinen toistaan upeampia torneja ja muodostelmia. Kyllä
luonto on ihmeellinen! Punakaikin alueelle oli rakennettu helppokulkuinen
reitti jykevine kiviaitoineen.
Seuraava pysähdyspaikka oli Charleston, jossa kävimme vain
WC-tauolla. Täällä olisi ollut nähtävänä tippukiviluola. Mutta ohitimme sen,
koska pyrimme käymään vastaavassa lähellä Aucklandia matkamme aikana. Kaarsimme
sisämaahan ennen Westportin kaupunkia ja ajoimme jylhien vuoristojen kautta Muchisoniin
saakka. Täältä löysimme tien vierestä hyvän leirintäalueen, jonne saimme auton
pysäköityä ja sitten autoon tyytyväisinä 400 km:n pituisen päiväajon jälkeen nukkumaan!
Muchison sijaitsee Uuden Seelannin eteläsaaren sisämaassa noin
190 km:n päässä Pictonin kaupungista. Pictonista lähtee autolautta muutamia kertoja
päivässä Uuden Seelannin pohjoisen saaren eteläkärjessä sijaitsevaan maan
pääkaupunkiin Wellingtoniin. Saimme aamulla varatuksi autopaikan lauttaan – oli
muuten viimeinen autopaikka klo 14:15 lähtevään lauttaan. Lähdimme hyvissä
ajoin sunnuntaina eli isänpäivänä ajamaan kohti Pictonia – ajatuksena oli
nauttia rauhallisesta menosta. Liikennettä oli tosi vähän ja aurinko paistoi ajoa
ajatellen mukavasta suunnasta. Tällä matkalla oli yksi vuori, jonka reunaa
sivusimme ajomatkalla. Kun vuoren reunajakso loppui, kulki ajotie laaksojen ja
viiniviljelmien välissä.
Viinirypälepeltoja oli ennen Pictonia ainakin 40–50 km:n
matkalla ympärillämme. Näiltä alueilta valmistuu runsaasti viinejä myös
ulkomaille vietäväksi. Tien varsilla luki useasti ”Misty Cove Wine, Bayler”.
Koska oli kevät, osa rypälekasveista oli vasta äskettäin istutettu. Kauniin
vaalean vihreänä laajat peltolakeudet jatkuivat ja jatkuivat. Viininviljelijät
olivat kehittäneet usean kymmen metriä pitkän pyörillä kulkevan
kastelusysteemin – hieno innovaatio! Kyllä töitä riittää!!
Ajoimme Pictoniin Bleinheimin kautta. Edelleen liikenne oli
melko hiljaista. Löysimme lopulta oikean satamalaiturin, josta lauttamme lähti.
Alueella oli runsaasti tietöitä ja siksi osa teistä oli suljettuna ja oli
kierrettävä melko paljon ennen kuin oikea laituri löytyi. Onneksi olimme varanneet
riittävästi aikaa matkaan. Automme ohjattiin jätettäväksi lautan kannelle 5 ja
itse nousimme hissillä kerrokseen 8 ruokailemaan. Ulla tarjosi Harrille
herkullisen isänpäiväpäivälounaan. Istuimme uusseelantilaisen pariskunnan
pöydässä. He opastivat meitä tulevaa ajomatkaamme varten, ensin yöpymään
Wellingtonissa ja sitten käymään tietyissä heille hyviksi koetuissa kahvi- ja
lounaspaikoissa Pohjoissaarella. Autolautta kulki alussa kauniiden saarien
välistä ja loppumatkan tuulisella aavalla merellä - yhteensä runsaat kolme
tuntia. Uusi Seelanti ja erityisesti Wellington on tunnettu kovista tuulistaan.
Kiitimme kovasti pariskuntaa opastuksista ja ajoimme ulos lautasta Wellingtonissa.
Ohjeiden mukaan saimme ilmaisen autopaikan Wellingtonin keskustasta meren
rannasta – olimme tosi iloisia! Iltakävelyn jälkeen nukkumaan.
Maanantaina heräsimme aikaisin – jo ennen klo 7:ää.
Aamutoimien jälkeen suuntasimme autolla Weta Cave museoon, jossa säilytetään
elokuvien mm. Taru Sormusten Herrasta lavasteita. Ikävä kyllä emme saaneet
samalle päivälle opastettua kierrosta. Varasimme tiistaille klo 9:30 opastetun 1
½ tunnin kierroksen museossa. Päätimme lähteä tutustumaan kaupungin keskustassa
sijaitsevaan Victoria vuoreen (runsaat 200 m korkeutta), jota oli käytetty
paljon Taru Sormusten Herrasta kuvauksiin. Ostamamme kirjan ja etukäteissuunnitelman
sekä Uudessa Seelannissa asuvan englantilaisen miehen (tuli vastaan lenkkeillen)
avulla löysimme Hobittien kuvauspaikkoja sekä alueen, jossa filmausporukka ja
näyttelijät ruokailivat ja jossa kuvattiin eri kohtauksia. Oli suurenmoista kivuta
juuri saman puun juurelle, jossa Hobitit (mm. Frodo ja Sam) olivat piilossa
heitä uhkaavilta vaaroilta. Löysimme myös vihreän metsätunnelin, jota Hobitit olivat
kulkeneet. Uskomattoman ihastuttava päivä!! Nousimme Victoria-vuoren huipulle
kuvaamaan kaupunkia. Edelleen aurinko paistoi siniseltä taivaalta. Useissa
paikoissa tuuli yllätti ja niin päivä tuntui suomalaiselle tutulta viileältä
kesäpäivältä.
Päätimme suunnata meren rantaan n. 40 km:n päässä olevaan
Holiday Park leirintäalueelle Paekakariki-kaupunkiin, josta on helppo palata
Wellingtoniin Weta Cave Workshopin Taru Sormusten Herrasta opastettuun kierrokseen.
Vuokrasimme leirintäalueelta ensin autopaikan ja vaihdoimmekin sen pieneen suihkuttomaan
rivitalohuoneeseen. Kävimme tosi tuulisella meren rannalla, nautimme aurinkoisesta
illasta ja blogin kirjoittamisesta. Sitten lämpimään suihkuun (melko vähän
vieraita omaavalla leirintäalueella, jossa on panostettu esimerkiksi
kierrättämiseen) ja nukkumaan!
Kuvasatoa:
Franz Josef Glacier:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti