maanantai 13. marraskuuta 2023

Makarorasta Franz Jofefiin ja Murchisoniin sekä Pictonin kautta Wellingtoniin 10.-13.11.2023

                                                        Franz Josef Glacier - jäätiköllä

Makarorasta lähdettiin aikaisin perjantaiaamuna 10.11. kohti Franz Josefia. Matkan varrelle sattui useita korkeita vuoria, joiden reunoja ajoimme ylös ja alas välillä melko mutkikastakin tietä ja suositeltu ajonopeus mutkissa oli jopa 15 km/h. Tällöin Ulla painoi käsiään kojelautaan ja yritti myös jarruttaa omalla paikallaan. Kaikki sujui kuitenkin hyvin ja Ulla kehui Harrin ajotaitoja. Täällä usein silloille mahtui vain yksi auto kerrallaan. Silloin liikennemerkein ilmoitettiin, kummassa päässä siltaa oli annettava tietä vastaan tuleville eli kellä oli oikeus ensin ylittää silta. Täällä taidetaan säästään liikennemerkeissä, koska tietyökohtiin oli usein asennettu nopeusrajoitukset siten, että oli vain käännetty 100 km/h -kyltti toisin päin ja lätkäisty uusi varoitusmerkki toiselle puolelle välittämättä, miltä se tuntui vastaan tuleville. Aluksi monesti ihmettelimme, kun ilmestyi 100 km/h -liikennemerkki korkeilla vuoristoteillä. Onneksi matkan aikana ymmärsimme, että kyse oli liikennemerkkien kääntötempusta. Mukavasti selvisimme – ei ollut kovin paljon liikennettä.

Ihastelimme vuorten välissä olevia laajoja niittyjä ja peltoja, joissa laidunnettiin karjaa – isoja lehmä-, härkä-- ja lammaslaumoja. Näkipä Ulla välillä paikallisia peuroja laidunnettavan. Kevään vihreää näkyi niin pelloilla kuin metsissä ja vuorten rinteillä. Vaikka välillä pelkokerroin oli korkealla, nautimme suunnattomasti näkemästämme. Ennen Franz Josefia pysähdyimme kahden vesiputouksen (Fantall Falls ja Thunder Creeck Falls) kohdalla – näin teki moni muukin turisti. Nämä olivat sykähdyttävän kauniita näkyjä, joita sanat eivät riitä blogikirjoituksen aikana keksimään.

Jatkoimme 6-tietä Tasmani-meren rannikolle, jossa ensimmäisenä asumuskeskuksena vastaan tuli pieni Haast-kaupunki. Pysähdyimme tuolloin haukkaamaan välipalaa. Useat joet ovat tähän aikaan melko vähävetisiä. Ilmeisesti lumien sulamisen aikaan joet ovat tulvillaan vettä.

Pysähdyimme ihailemaan Te Wahi Pounamun meren rantoja – upea turkoosin sininen Tasmanin meri, joka on saanut nimensä aikoinaan sitä tutkineelta Abel Tasmanilta. Niin tämä Te Wahipounamu kuin eteläisten Alppien alueet Tasmanin mereen saakka ovat UNESCOn perintökohdetta. Kiirehdimme vielä kuuluisalle jäätikölle, Franz Josef Glacier. Jälleen edessämme oli uskomattoman kaunis ja jylhä näkymä. Jäätikön sulaminen vuosikymmenien ja vuosien aikana on esimerkki siitä, mitä ilmaston lämpeneminen saa aikaan. Tämä jäätikkö sulaa kevätkesäaikaan 5 m/päivä, joten sulamisvauhti on melko kova. Yövyimme Franz Josefin leirintäalueella.

Lauantaina 11.11.2023 lähdimme jatkamaan matkaa klo 9:30. Muutaman kymmenen km:ä ajettuamme saavuimme pieneen Hari Hari -kylään – tiedätte varmaan, miksi oli myös tässä pysähdyttävä hengähdystauolle 😊. Olimme netistä löytäneet ja myös jotkut tapaamamme turistit kehuivat Punakaikin Pancake Rocks -rantaa ja kahvilaa. Kyllä se olikin pysähtymisen arvoinen väärtti. Söimme aamiaisen, jossa tasasimme jälkiruokana kolme pyöreää pannukakkua (halkaisija noin 10 cm ja paksuus noin 1,5 cm, rakenne tosi pehmeä, pehmeämpi kuin esim. Ahvenanmaan pannukakussa) jäätelön, kermavaahdon ja marjojen kera. Pannukakut olivat tosi herkullisia eli turhaan ei niitä ole kehuttu. Tässä kohdin ja pitkin Uuden Seelannin länsirannikkoa maisemat olivat henkeäsalpaavan kauniita: rosoisia rantoja ja kiviaines tällä kohtaa on liuskekiveä, josta meren tyrskyt ovat hioneet vuosikymmenien ja vuosisatojen aikana toinen toistaan upeampia torneja ja muodostelmia. Kyllä luonto on ihmeellinen! Punakaikin alueelle oli rakennettu helppokulkuinen reitti jykevine kiviaitoineen.

Seuraava pysähdyspaikka oli Charleston, jossa kävimme vain WC-tauolla. Täällä olisi ollut nähtävänä tippukiviluola. Mutta ohitimme sen, koska pyrimme käymään vastaavassa lähellä Aucklandia matkamme aikana. Kaarsimme sisämaahan ennen Westportin kaupunkia ja ajoimme jylhien vuoristojen kautta Muchisoniin saakka. Täältä löysimme tien vierestä hyvän leirintäalueen, jonne saimme auton pysäköityä ja sitten autoon tyytyväisinä 400 km:n pituisen päiväajon jälkeen nukkumaan!

Muchison sijaitsee Uuden Seelannin eteläsaaren sisämaassa noin 190 km:n päässä Pictonin kaupungista. Pictonista lähtee autolautta muutamia kertoja päivässä Uuden Seelannin pohjoisen saaren eteläkärjessä sijaitsevaan maan pääkaupunkiin Wellingtoniin. Saimme aamulla varatuksi autopaikan lauttaan – oli muuten viimeinen autopaikka klo 14:15 lähtevään lauttaan. Lähdimme hyvissä ajoin sunnuntaina eli isänpäivänä ajamaan kohti Pictonia – ajatuksena oli nauttia rauhallisesta menosta. Liikennettä oli tosi vähän ja aurinko paistoi ajoa ajatellen mukavasta suunnasta. Tällä matkalla oli yksi vuori, jonka reunaa sivusimme ajomatkalla. Kun vuoren reunajakso loppui, kulki ajotie laaksojen ja viiniviljelmien välissä.

Viinirypälepeltoja oli ennen Pictonia ainakin 40–50 km:n matkalla ympärillämme. Näiltä alueilta valmistuu runsaasti viinejä myös ulkomaille vietäväksi. Tien varsilla luki useasti ”Misty Cove Wine, Bayler”. Koska oli kevät, osa rypälekasveista oli vasta äskettäin istutettu. Kauniin vaalean vihreänä laajat peltolakeudet jatkuivat ja jatkuivat. Viininviljelijät olivat kehittäneet usean kymmen metriä pitkän pyörillä kulkevan kastelusysteemin – hieno innovaatio! Kyllä töitä riittää!!

Ajoimme Pictoniin Bleinheimin kautta. Edelleen liikenne oli melko hiljaista. Löysimme lopulta oikean satamalaiturin, josta lauttamme lähti. Alueella oli runsaasti tietöitä ja siksi osa teistä oli suljettuna ja oli kierrettävä melko paljon ennen kuin oikea laituri löytyi. Onneksi olimme varanneet riittävästi aikaa matkaan. Automme ohjattiin jätettäväksi lautan kannelle 5 ja itse nousimme hissillä kerrokseen 8 ruokailemaan. Ulla tarjosi Harrille herkullisen isänpäiväpäivälounaan. Istuimme uusseelantilaisen pariskunnan pöydässä. He opastivat meitä tulevaa ajomatkaamme varten, ensin yöpymään Wellingtonissa ja sitten käymään tietyissä heille hyviksi koetuissa kahvi- ja lounaspaikoissa Pohjoissaarella. Autolautta kulki alussa kauniiden saarien välistä ja loppumatkan tuulisella aavalla merellä - yhteensä runsaat kolme tuntia. Uusi Seelanti ja erityisesti Wellington on tunnettu kovista tuulistaan. Kiitimme kovasti pariskuntaa opastuksista ja ajoimme ulos lautasta Wellingtonissa. Ohjeiden mukaan saimme ilmaisen autopaikan Wellingtonin keskustasta meren rannasta – olimme tosi iloisia! Iltakävelyn jälkeen nukkumaan.

Maanantaina heräsimme aikaisin – jo ennen klo 7:ää. Aamutoimien jälkeen suuntasimme autolla Weta Cave museoon, jossa säilytetään elokuvien mm. Taru Sormusten Herrasta lavasteita. Ikävä kyllä emme saaneet samalle päivälle opastettua kierrosta. Varasimme tiistaille klo 9:30 opastetun 1 ½ tunnin kierroksen museossa. Päätimme lähteä tutustumaan kaupungin keskustassa sijaitsevaan Victoria vuoreen (runsaat 200 m korkeutta), jota oli käytetty paljon Taru Sormusten Herrasta kuvauksiin. Ostamamme kirjan ja etukäteissuunnitelman sekä Uudessa Seelannissa asuvan englantilaisen miehen (tuli vastaan lenkkeillen) avulla löysimme Hobittien kuvauspaikkoja sekä alueen, jossa filmausporukka ja näyttelijät ruokailivat ja jossa kuvattiin eri kohtauksia. Oli suurenmoista kivuta juuri saman puun juurelle, jossa Hobitit (mm. Frodo ja Sam) olivat piilossa heitä uhkaavilta vaaroilta. Löysimme myös vihreän metsätunnelin, jota Hobitit olivat kulkeneet. Uskomattoman ihastuttava päivä!! Nousimme Victoria-vuoren huipulle kuvaamaan kaupunkia. Edelleen aurinko paistoi siniseltä taivaalta. Useissa paikoissa tuuli yllätti ja niin päivä tuntui suomalaiselle tutulta viileältä kesäpäivältä.

Päätimme suunnata meren rantaan n. 40 km:n päässä olevaan Holiday Park leirintäalueelle Paekakariki-kaupunkiin, josta on helppo palata Wellingtoniin Weta Cave Workshopin Taru Sormusten Herrasta opastettuun kierrokseen. Vuokrasimme leirintäalueelta ensin autopaikan ja vaihdoimmekin sen pieneen suihkuttomaan rivitalohuoneeseen. Kävimme tosi tuulisella meren rannalla, nautimme aurinkoisesta illasta ja blogin kirjoittamisesta. Sitten lämpimään suihkuun (melko vähän vieraita omaavalla leirintäalueella, jossa on panostettu esimerkiksi kierrättämiseen) ja nukkumaan!

Kuvasatoa:

                                                               Franz Josef Glacier:































Te Wahipounamu, UNESCOn maailmanperintökohde:














                                                                                 

















                                                              
                                                              Thunder Creek Falls:
                                                                 


















Fantall Falls:
















                                                   Pancake Rocks and Cafe, Punakaiki:


                                                                                    
                                                                               







































Ajomatkan varrelta:














                                          
                                                                             


Welligton ja Meta Cave Workshop:







                                                                                        
                                                                                       
                       

                                                                   

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Havaijin Kailua ja Koto-Suomeen paluu sekä Kiitokset, 15.-18.12.2023

                                                                                    Viimeiset kaksi päivää vietimme Kailuan alueella. Tutust...