Tervehdys,
Tällä hetkellä olemme Australian Cairnsissa (pari yötä),
joka on siisti ja laaja kaupunki. Keskustassa on monta hotellia, markettia ja muita
kauppoja sekä ravintoloita ja pubeja – ja tietenkin palmuja!
Wikipedian mukaan: Cairns on
perustettu vuonna 1870 tulliasemaksi. Lähiseudun kultalöydöt saivat sen
kasvamaan 1800-luvun lopulla. Nimensä kaupunki on saanut William Wellington
Cairns-nimisen Queenslandin osavaltion kuvernöörin mukaan. Cairns sijaitsee Korallimeren
rannalla, Cape Yorkin niemimaan juuressa, Barron- ja Mulgrave-jokien
suistoalueella. Sinne on matkaa 1 700 kilometriä Queenslandin osavaltion
pääkaupungista ja suurimmasta kaupungista Brisbanesta ja 2 500 kilometriä maan
pääkaupungista Canberrasta, ja saman verran suurkaupunki Sydneystä. Cairns on
suhteellisen tiiviisti rakennettu johtuen siitä, että kaupunki sijaitsee
tasangolla korkeiden vuorten ja meren ympäröimänä. Tosin valtaosa asutuksesta,
niin kuin muuallakin Australiassa, on omakotialueita.
Perjantai 20.10.
Saavuimme Cairnsiin pe-aamuna klo 5. Kävimme piipahtamassa
hotellissa ja jätimme laukut ja reput hotellin matkasäilytykseen. Emme saaneet
vielä omaa huonetta, koska edelliset asiakkaat nukkuvat vielä meille varatussa
huoneessa.
Lähdimme klo 07:30 kävellen kohti Reef Fleet (tai Great
Barrier Reef) -laivaterminaalia – kyseinen paikka sijaitsee 15 minuutin
kävelymatkan päässä hotellistamme. Valkoista hiekkarantaa lukuisia kilometrejä
nähtiin molempiin suuntiin. Aikuisia ja lapsia näkyi runsaasti. Aurinko paistoi
kuumasti koko päivän 😊
Wikipedian mukaan: Iso Valliriutta (Great
Barrier Reef) on Korallimeressä Queenslandin rannikolla Koillis-Australiassa
sijaitseva maailman suurin koralliriutta. Se muodostuu noin 3 000 erillisestä
koralliriutasta. Iso Valliriutta otettiin vuonna 1981 Unescon
maailmanperintöluetteloon. Se on myös äänestetty yhdeksi maailman seitsemästä
luonnonihmeestä. https://encrypted-tbn0.gstatic.com/licensed-image?q=tbn:ANd9GcSKqrDzCD6Nzs1PX0Tb2SZXswDZt1mxymk5UU7W0OXPysJFJcbozmWoNd5LYOrKI3X4RYwAFO7KSaGEKkKuw6DJHBB4OLdi
Perttu oli varannut meille liput koralliriuttalaivaan. Matkasimme
laivalla noin parin tunnin ajan aavalle merelle, jossa tuo kaunis
koralliriutta-alue on. Laivalla halukkaat pääsivät snorklaamaan ja uimaan sekä
katselemaan meren antimia veneen pohjasta. Suurin osa näin tekikin. Laiva lähti
satamasta klo 9:15. Laiva saapui avomerelle klo 12. Havaitsimme kauniita vihreitä
vuorikumpuja ympärillä.
Matkan alussa Ulla kertoili vatsassa vähän kiertävän.
Minulla on tuhissut nenä parin päivän ajan. Emme kovin hyvin nukkuneet
lentokoneessa yön aikana. Laiva nosti nopeutta pitkin matkaa niin, että
taaksemme jäi vaahtoava merivana. Merellä oli pientä aallokkoa, mikä keinutti laivaa
välillä kovastikin. Menin sisätiloihin, jossa moni matkusta koki
meripahoinvointia. Itselläni alkoi myös vatsassa kiertää ja vessaan piti juosta
nopeasti muutaman kerran. Sain vastaanotosta meripahoinvoinnin ehkäisyyn
tarkoitettuja pillereitä. Kyllähän ne auttoivat! Tyhjennettyäni vatsalaukkuni
kuntoni oli melko heikko.
Annoin Ullalle oman kamerani, jolla hän kykeni ikuistamaan
koralliriutan elämää veneen läpinäkyvän pohjan kautta. Kauniita kuvia tulikin! Ulla
oli iloinen näkemästään*! Laivassa tarjottiin buffettilounas. Minä kykenin
syömään melko vähän – onneksi pahoinvointini alkoi jo helpottaa. Paluumatka
sujui nopeasti.
*Ulla: olin todella haltioissani näkemästäni ja kuulemastani.
Merenalainen elämä on aina kiehtonut minua kauneudellaan. Nyt sain ihan läheltä
nähdä tätä kaikkea kauneutta! Meninkin kaksi kertaa ”retkelle”, jossa veneen
pohjassa olevien lasien läpi näki elämää koralliriutalla. ”Merimaastossa” oli
matalia kohtia eli riutalla ”kasvuston” näkymä oli ihan lähellä ja toisena oli
todella syviä kohtia, joissa ei koralleja näkynyt. Syvät kohdat yllättivät tummuudellaan.
Koralliriutalla välillä oli tosi rauhallisia kohtia ja välillä näkyi huojuvia koralleja.
Opas kertoi ”pöytäkoralleista”, ”huilukoralleista” jne. ja totesi leikkisästi,
että voit itse antaa korallille nimen ja toinen voi uskoa sen todeksi, sillä
lajeja on todella runsaasti.
Pe-iltana sovimme nukkuvamme pitkään, jotta pääsisimme
univeloistamme.
Tämä on meidän ensivisiitti Australian mantereelle – paljon on
koettavaa ja nähtävää sekä kauniita paikkoja. Odotamme innolla Australian
omaperäiseen eläimistöön ja kasvimaailmaan tutustumista sekä tietenkin Aboriginaaleihin.
Lauantai 21.10.2023
Myös Cairnsissa noudatimme totuttua aamurytmiä ja -toimia:
klo 7:30 herätys, minkä jälkeen aamupalalle. Myös Novotel hotellissamme oli
erittäin hyvä ja monipuolinen aamupala. Tänään saimme jälleen nauttia auringonpaisteesta
ja Harri on toipunut nuhastaan. Klo 10:30 oli sovittuna tapaaminen Cairnsin
keskustan autovuokraamoon. Helpostihan tuo vuokraamo löytyi – se oli vain 15
minuutin kävelymatkan päässä hotellistamme. Juuri kun olimme ensi kertaa näkemässä
tulevan vuokra-automme, eräs nuoripari palautti oman autonsa ja kyseli
vuokraamon työntekijältä, että mihin voisivat heittää käyttämänsä täkin, tyynyt
ja tyynyliinat. Edellä mainitut pitää nimittäin tässä vuokrausfirmassa itse hankkia
vuokrattuun autoon – ja meidän tämän päivän työlistalla olikin liinavaatteiden
hankinta. Meillä Ullan kanssa välähti heti, miten toimia ja niinpä saimme
mukaamme ”vähän käytetyt” sänkyvaatteet. Muuten olisimme joutuneet hankkimaan
ne jostakin marketista. Säästimme omaa aikaamme. Saimme matka-auton ja ajoimme
sen hotellin parkkihalliin. Täällä on vasemmanpuoleinen liikenne. Ainoastaan
yhdessä risteyksessä löysimme itsemme vastaantulevien kaistalta! Tarkkana saa
olla. Uskoisin parin viikon jälkeen jo ajamisen sujuvan vaivattomasti.
Hotellia vastapäätä oli kolikkopesula. Niinpä veimme
sänkyvaatteet pesulaan pyörimään pesukoneeseen. Runsaan tunnin kuluttua meillä
oli puhtaat ja kuivatut sänkyvaatteet – ja tyynyjen kuivaus jatkui vielä
hotellihuoneessa.
Hotellikorttelissa kulman takana on Cairns Aquarium. Kiirehdimme
sinne seuraavaksi. Esillä oli paikallisia kaloja eri kokoisissa akvaarioissa.
Saimme ihastella monenvärisistä, monen muotoisista ja kokoisista kaloista sekä
koralliriutan pohjakasvustosta. Upeaa katseltavaa! Eilen tutustuimme kalojen
asuinsijoihin Koralliriuttaan ja tänään saimme kuvina ja ”akvaarioissa” pikasilmäyksen
Koralliriutan asukkaisiin. Olimme todella iloisia ja tyytyväisiä kokemaamme.
Illalla lähdimme kävelemään meren rantaan – kävelijöitä oli
muitakin ja ravintolat täynnä asiakkaita. Löysimme hyvän kalaravintolan, jossa
nautimme herkullisen ”Sweetlip” -kala-aterian perunamuusilla ja parsakaalilla.
Saimme erittäin ystävällisen ja hymyilevän vastaanoton
ravintolahenkilökunnalta. Sitten hotelliin ja iltatoimien jälkeen nukkumaan.
Huomenna sunnuntaina lähdemme vuokra-autolla Australian itärannikkoa etelään –
määränpää on Sydney. Pysähtelemme ajomatkalla monta kertaa ja nukumme pääosin
matka-autossa – mukava on kokea tällainen yöpymis- ja liikkumismuoto vielä
tässä iässä 😊
Hyvää ja antoisaa pyhäpäivää teille blogiystävät! Terveisin
Ulla ja Harri
Kuvia Cairnsista:
Wikipedian mukaan: The common name of the sweetlips (family Haemulidae) refers to the thick, blubbery-looking lips of these fishes. There are 145 species worldwide with 21 species in Australia.
Novotel hotellimme Cairnsissa.
Aika vauhtia menette kuin Amazing Race -pari! Värikästä nähtävää turkoosilla merellä! Kitos maailmaa avartavista kuvistanne!
VastaaPoista